huippu

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

huippu (1-B)[1]

  1. korkein kohta
    Vuoren huippu on 1 700 metriä vedenpinnan yläpuolella.
  2. korkein aste, korkein saavutus
    Hän on alansa huipulla.
  3. alansa paras ihminen
    Hän on alansa huippu.
  4. äärimmäisin kohta, äärikohta
    Sehän on hulluuden huippu!
  5. paras kohta, uran tms. huipentuma

Taivutus[muokkaa]

Taivutus 
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi huippu huiput
genetiivi huipun huippujen
partitiivi huippua huippuja
akkusatiivi huippu; huipun huiput
sisäpaikallissijat
inessiivi huipussa huipuissa
elatiivi huipusta huipuista
illatiivi huippuun huippuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi huipulla huipuilla
ablatiivi huipulta huipuilta
allatiivi huipulle huipuille
muut sijamuodot
essiivi huippuna huippuina
translatiivi huipuksi huipuiksi
abessiivi huiputta huipuitta
instruktiivi huipuin
komitatiivi huippuine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

Huippuvuoret, huippu-urheilija, huippuarvo, huippuhyvä, huippuimuri, huippujännite, huippujännittävä, huippukausi, huippukohta, huippukokous, huippukulma, huippukunto, huippukuormitus, huippukurssi, huippukyky, huippulukema, huippuluku, huippuluokka, huippulämpökeskus, huippumies, huippumuodikas, huippunimi, huippunopeus, huippupelaaja, huippusaavutus, huippusuoritus, huippusävel, huipputapaus, huipputaso, huipputeho, huipputehokas, huipputekijä, huipputekniikka, huipputulos, huippututkimus, huipputylsä, huippuälykäs, hännänhuippu, kuormitushuippu, lumihuippu, mastonhuippu, ruuhkahuippu, suhdannehuippu, tunturihuippu, tunturinhuippu, tuotantohuippu, vuorenhuippu

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • huippu Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-B