instruktiivi

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

instruktiivi (5)

  1. (kielitiede) sijamuoto, joka ilmaisee keinoa tai tapaa. Suomen instruktiivin tunnus on sijapääte -n, ja sitä käytetään lähinnä monikossa ja kiteytyneissä sanonnoissa: ”kirjoitin tämän omin päin”, ”menen kotiin jalan”.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈinst̪rukˌt̪iːʋi/, [ˈinstrukˌt̪iːʋi]
  • tavutus: inst‧ruk‧tii‧vi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi instruktiivi instruktiivit
genetiivi instruktiivin instruktiivien
(instruktiivein)
partitiivi instruktiivia instruktiiveja
akkusatiivi instruktiivi;
instruktiivin
instruktiivit
sisäpaikallissijat
inessiivi instruktiivissa instruktiiveissa
elatiivi instruktiivista instruktiiveista
illatiivi instruktiiviin instruktiiveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi instruktiivilla instruktiiveilla
ablatiivi instruktiivilta instruktiiveilta
allatiivi instruktiiville instruktiiveille
muut sijamuodot
essiivi instruktiivina instruktiiveina
translatiivi instruktiiviksi instruktiiveiksi
abessiivi instruktiivitta instruktiiveitta
instruktiivi instruktiivein
komitatiivi instruktiiveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo instruktiivi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Yläkäsitteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]