ura

Wikisanakirjasta
Katso myös: ură

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

ura (10)[1]

  1. esineen raahaamisesta tai kulkemisesta syntynyt jälki maassa; myös ennalta merkitty kulkureitti
  2. elämän kuluessa kertyneet työtehtävät, työura
  3. vinyyliseen äänilevyyn kaiverrettu jälki, jonka muodon vaihteluihin äänisignaali on tallennettu
  4. (matematiikka) kuvio, jonka jokainen piste täyttää tietyn ehdon
    Pallo on niiden pisteiden ura, joiden etäisyys määräpisteestä on tietty vakio.

Ääntäminen[muokkaa]

  • tavutus: u‧ra

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ura urat
genetiivi uran urien
(urain)
partitiivi uraa uria
akkusatiivi ura;
uran
urat
sisäpaikallissijat
inessiivi urassa urissa
elatiivi urasta urista
illatiivi uraan uriin
ulkopaikallissijat
adessiivi uralla urilla
ablatiivi uralta urilta
allatiivi uralle urille
muut sijamuodot
essiivi urana urina
translatiivi uraksi uriksi
abessiivi uratta uritta
instruktiivi urin
komitatiivi urine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ura-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

ajoura, ammattiura, elämänura, kavioura, kierreura, kirjailijanura, kulku-ura, kulumisura, latu-ura, papinura, pappisura, ristiura, ruuviura, sooloura, sotilasura, taiteilijanura, teatteriura, tutkijanura, työura, upseerinura, urahöylä, urakehitys, urakierto, uranauha, uranvalinta, urapaikkaus, uraputki, uraruuvi, urasuunnittelu, veriura, virkaura

Idiomit[muokkaa]

  • (jostakin) ura urkenee

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • ura Kielitoimiston sanakirjassa
  • ura Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10