elatiivi

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

elatiivi (5)

  1. (kielitiede) sisäeronto, sisäpaikallissija, joka ilmaisee eroamista tai poistumista jostakin
    Elatiivin sijapääte on -sta tai -stä vokaalisoinnun mukaan.
    Poika-sanan elatiivi on pojasta — pojasta polvi paranee.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈelɑˌt̪iːʋi/, [ˈe̞lɑˌt̪iːʋi]
  • tavutus: e‧la‧tii‧vi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi elatiivi elatiivit
genetiivi elatiivin elatiivien
(elatiivein)
partitiivi elatiivia elatiiveja
akkusatiivi elatiivi;
elatiivin
elatiivit
sisäpaikallissijat
inessiivi elatiivissa elatiiveissa
elatiivi elatiivista elatiiveista
illatiivi elatiiviin elatiiveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi elatiivilla elatiiveilla
ablatiivi elatiivilta elatiiveilta
allatiivi elatiiville elatiiveille
muut sijamuodot
essiivi elatiivina elatiiveina
translatiivi elatiiviksi elatiiveiksi
abessiivi elatiivitta elatiiveitta
instruktiivi elatiivein
komitatiivi elatiiveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo elatiivi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viro[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

elatiivi

  1. (taivutusmuoto) yksikön genetiivi sanasta elatiiv
  2. (taivutusmuoto) yksikön partitiivi sanasta elatiiv
  3. (taivutusmuoto) yksikön illatiivi sanasta elatiiv