illatiivi

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

illatiivi (5)

  1. (kielitiede) sisätulento; paikallissijamuoto, joka ilmaisee sisään tai sisälle tulemista
    Illatiivimuotoisen sanan sijapääte suomessa on -ːn (missä ː merkitsee vokaalin pidentymistä, kuten talo : taloon), -hVn (missä V merkitsee hoota edeltävän vokaalin toistoa, kuten tie : tiehen) tai -seen (huone : huoneeseen).

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈilːɑˌt̪iːʋi/, [ˈilːɑˌt̪iːʋi]
  • tavutus: il‧la‧tii‧vi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi illatiivi illatiivit
genetiivi illatiivin illatiivien
(illatiivein)
partitiivi illatiivia illatiiveja
akkusatiivi illatiivi;
illatiivin
illatiivit
sisäpaikallissijat
inessiivi illatiivissa illatiiveissa
elatiivi illatiivista illatiiveista
illatiivi illatiiviin illatiiveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi illatiivilla illatiiveilla
ablatiivi illatiivilta illatiiveilta
allatiivi illatiiville illatiiveille
muut sijamuodot
essiivi illatiivina illatiiveina
translatiivi illatiiviksi illatiiveiksi
abessiivi illatiivitta illatiiveitta
instruktiivi illatiivein
komitatiivi illatiiveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo illatiivi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]