tuttu
Suomi
[muokkaa]Adjektiivi
[muokkaa]tuttu (1-C) (komparatiivi tutumpi, superlatiivi tutuin) (taivutus[luo])
- sellainen, jonka joku hyvin tuntee
- tuttu naapurusto, tuttu mies
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Vastakohdat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- tuttu Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi
[muokkaa]- (puhekieltä) tuttava
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈt̪ut̪.t̪u/
- tavutus: tut‧tu
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tuttu | tutut |
| genetiivi | tutun | tuttujen |
| partitiivi | tuttua | tuttuja |
| akkusatiivi | tuttu; tutun |
tutut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tutussa | tutuissa |
| elatiivi | tutusta | tutuista |
| illatiivi | tuttuun | tuttuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tutulla | tutuilla |
| ablatiivi | tutulta | tutuilta |
| allatiivi | tutulle | tutuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tuttuna | tuttuina |
| translatiivi | tutuksi | tutuiksi |
| abessiivi | tututta | tutuitta |
| instruktiivi | – | tutuin |
| komitatiivi | – | tuttuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | tutu- | |
| vahva vartalo | tuttu- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Käännökset
[muokkaa]1. tuttu
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]Viro
[muokkaa]Adverbi
[muokkaa]tuttu