Siirry sisältöön

tuttuus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

tuttuus (40)

  1. se, että jokin on tuttua

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈt̪ut̪ːuːs/
  • tavutus: tut‧tuus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuttuus tuttuudet
genetiivi tuttuuden tuttuuksien
partitiivi tuttuutta tuttuuksia
akkusatiivi tuttuus;
tuttuuden
tuttuudet
sisäpaikallissijat
inessiivi tuttuudessa tuttuuksissa
elatiivi tuttuudesta tuttuuksista
illatiivi tuttuuteen tuttuuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tuttuudella tuttuuksilla
ablatiivi tuttuudelta tuttuuksilta
allatiivi tuttuudelle tuttuuksille
muut sijamuodot
essiivi tuttuutena tuttuuksina
translatiivi tuttuudeksi tuttuuksiksi
abessiivi tuttuudetta tuttuuksitta
instruktiivi tuttuuksin
komitatiivi tuttuuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tuttuude-
vahva vartalo tuttuute-
konsonantti-
vartalo
tuttuut-

Etymologia[muokkaa]

sanan tuttu vartalosta tutt- ja suffiksista -uus

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viro[muokkaa]

Adjektiivi[muokkaa]

tuttuus (gen tuttuue, part tuttuud)

  1. (puhekieltä) tuliterä, upouusi

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]