outo

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Adjektiivi[muokkaa]

outo (1-F) (komparatiivi oudompi, superlatiivi oudoin) (taivutus[luo])

  1. tavallisesta poikkeava (usein kielteisellä tavalla, koska on tuntematon); epätavallinen, erikoinen, kummallinen
    Jääkaapista tuli outo haju.
    Oudosta isännöitsijästä varmasti valitetaan isännöintitoimistoon.
  2. vieras, tuntematon (sellainen jota vierastetaan, koska se ei ole tuttu eikä tarkoitusta ja aikeita tiedetä)
    Polulla oli outo kulkija.
  3. (matematiikka) luonnollisesta luvusta: sellainen, joka ei ole esitettävissä itseään pienempien tekijöidensä summana vaikka joitain tekijöitä jättäisikin pois, mutta joka on silti suurempi kuin mainittu lukua pienempien tekijöiden summa
    Outo luku on luku, joka on runsas muttei puolitäydellinen.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈou̯t̪o/
  • tavutus: ou‧to

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

uppo-outo

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • outo Kielitoimiston sanakirjassa