outo
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomi[muokkaa]
Adjektiivi[muokkaa]
outo (1-F) (komparatiivi oudompi, superlatiivi oudoin) (taivutus[luo])
- tavallisesta poikkeava; epätavallinen, erikoinen, kummallinen
- Jääkaapista tuli outo haju.
- Oudosta isännöitsijästä varmasti valitetaan isännöintitoimistoon.
- vieras, tuntematon
- Polulla oli outo kulkija.
- (matematiikka) luonnollisesta luvusta: sellainen, joka ei ole esitettävissä itseään pienempien tekijöidensä summana vaikka joitain tekijöitä jättäisikin pois, mutta joka on silti suurempi kuin mainittu lukua pienempien tekijöiden summa
- Outo luku on luku, joka on runsas muttei puolitäydellinen.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈou̯t̪o/
- tavutus: ou‧to
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
- adverbit: oudokseltaan, oudosti
- substantiivit: outous, outolainen
- verbit: oudoksua, oudoksuttaa, oudostella, oudostuttaa, outoilla
Yhdyssanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- outo Kielitoimiston sanakirjassa