kuulo

Suomi

Substantiivi

kuulo (1)

1. kuuloelimen toimintaan perustuva aisti, kuuloaisti

   Hänen kuulonsa on heikentynyt iän myötä.

   Väinö menetti kuulonsa sodassa.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkuːlo/
• tavutus: kuu‧lo

Etymologia

• verbi kuulla (vokaalivartalo kuule-) + johdin -o

Käännökset

1. kuuloelimen toimintaan perustuva aisti, kuuloaisti

Ks. kuuloaisti

Liittyvät sanat

• näkö
• kuuleminen, kuulla,*kuuloke
• kuulostella, kuulostus
• kuultava, kuultavasti, kuultavuus, kuuluvuus
• kuuro, kuurous

Johdokset

• adjektiivit: kuuloinen
• substantiivit: kuuloke
• verbit: kuulostaa

Yhdyssanat

ikäkuulo, korvakuulo, kuuloaisti, kuuloaistimus, kuuloalue, kuuloelin, kuuloetäisyys, kuulohallusinaatio, kuuloharha, kuulohavainto, kuulohermo, kuulokeskus, kuulokoira, kuulokoje, kuulokone, kuulokyky, kuulokynnys, kuulolaite, kuuloluu, kuulomatka, kuulomuisti, kuulonheikkenemä, kuulonhuolto, kuulonsuojain, kuulontarkastus, kuulontutkimus, kuulopuhe, kuulopuhelin, kuuloraja, kuuloseula, kuulosuojain, kuulotorvi, kuulovamma, kuulovartija, kuulovartio, kuulovika, kuulovirhe

Idiomit

• ei tule kuuloonkaan
  1. ei käy päinsä; ei missään nimessä

     Ei tule kuuloonkaan, että lähtisit yksin matkalle.

Aiheesta muualla

• kuulo Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 566, 3669 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa