kuulo

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kuulo (1)

  1. kuuloelimen toimintaan perustuva aisti, kuuloaisti
    Hänen kuulonsa on heikentynyt iän myötä.
    Väinö menetti kuulonsa sodassa.

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kuulo kuulot
genetiivi kuulon kuulojen
partitiivi kuuloa kuuloja
akkusatiivi kuulo; kuulon kuulot
sisäpaikallissijat
inessiivi kuulossa kuuloissa
elatiivi kuulosta kuuloista
illatiivi kuuloon kuuloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kuulolla kuuloilla
ablatiivi kuulolta kuuloilta
allatiivi kuulolle kuuloille
muut sijamuodot
essiivi kuulona kuuloina
translatiivi kuuloksi kuuloiksi
abessiivi kuulotta kuuloitta
instruktiivi kuuloin
komitatiivi kuuloine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Jacobus Finnon 1580-luvulla käyttöön ottama uudissana[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

ikäkuulo, korvakuulo, kuuloaisti, kuuloaistimus, kuuloalue, kuuloelin, kuuloetäisyys, kuulohallusinaatio, kuuloharha, kuulohavainto, kuulohermo, kuulokeskus, kuulokoira, kuulokoje, kuulokoje, kuulokyky, kuulokynnys, kuulolaite, kuuloluu, kuulomatka, kuulomuisti, kuulonheikkenemä, kuulonhuolto, kuulonsuojain, kuulontarkastus, kuulontutkimus, kuulopuhe, kuuloraja, kuuloseula, kuulosuojain, kuulotorvi, kuulovamma, kuulovartija, kuulovartio, kuulovika, kuulovirhe

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kuulo Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 430–476. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.