kuulla
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
kuulla
- (taivutusmuoto) yksikön adessiivimuoto sanasta kuu
Verbi[muokkaa]
- (fysiologia) aistia ääntä korvillaan
- En kuullut herätyskelloa aamulla.
- Kuuletko vielä heinäsirkkojen sirityksen?
- (imperatiivissa) huomiota kiinnittävä ja sanottavaa painottava ilmaus
- Kuule, Pekka!
- Tämä ei ole kuulkaa leikin asia!
- Kuulepas nyt, hyvä ystävä...
- saada tietoonsa (kuuloaistin avulla)
- Oletko kuullut mitä naapurille kävi?
- Kuulin että hän kaatui moottoripyörällä.
- Tästä vielä kuullaan!
- (oikeustiede) hankkia jonkun mielipide tai kanta käsiteltävään asiaan
- Lääkäriä kuullaan todistajana doping-oikeudenkäynnissä.
- Saako velan ehtoja muuttaa takaajaa kuulematta?
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkuːlːɑˣ/
- tavutus: kuul‧la
Käännökset[muokkaa]
1. aistia ääntä korvillaan
|
Liittyvät sanat[muokkaa]
kuullos, kuunnella, kuulua, kuulu, kuuluisa
Johdokset[muokkaa]
- adjektiivit: kuultava, kuuluisa, kuuliainen
- adverbit: kuulemma
- substantiivit: kuulema, kuulija, kuulo, kuulu
- verbit: kuulua, kuuluttaa, kuulustaa, kuulustella
Idiomit[muokkaa]
- kuulla kunniansa
- saada moitteita
- Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.