kuulla
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]kuulla
- (taivutusmuoto) yksikön adessiivimuoto sanasta kuu
Verbi
[muokkaa]- (fysiologia) aistia ääntä korvillaan
- En kuullut herätyskelloa aamulla.
- Kuuletko vielä heinäsirkkojen sirityksen?
- (imperatiivissa) huomiota kiinnittävä ja sanottavaa painottava ilmaus
- Kuule, Pekka!
- Tämä ei ole, kuulkaa, leikin asia!
- Kuulepas nyt, hyvä ystävä...
- saada tietoonsa (kuuloaistin avulla)
- Oletko kuullut, mitä naapurille kävi?
- Kuulin, että hän kaatui moottoripyörällä.
- Tästä vielä kuullaan!
- (oikeustiede) hankkia jonkun mielipide tai kanta käsiteltävään asiaan
- Lääkäriä kuullaan todistajana doping-oikeudenkäynnissä.
- Saako velan ehtoja muuttaa takaajaa kuulematta?
- (kuvaannollisesti) kuunnella: suhtautua vakavasti kuulemaansa ja varsinkin myös toimia sen mukaisesti
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkuːlːɑˣ/
- tavutus: kuul‧la
Käännökset
[muokkaa]1. aistia ääntä korvillaan
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]Idiomit
[muokkaa]- sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto
Aiheesta muualla
[muokkaa]Luokat:
- Suomen substantiivien taivutusmuodot
- Suomen sanat
- Suomen kielen verbit
- Suomen kielen käänteissanakirja
- Suomen kielen 67. taivutustyypin sanat
- Suomen kielen fysiologian sanasto
- Suomen kielen oikeustieteen sanasto
- Suomen kielen kuvaannolliset ilmaukset
- Suomen kielen kaksitavuiset sanat
- Suomen kielen homonyymit