kuuloke

Katso artikkeli Kuuloke Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

kuuloke (48-A)

korvalle asetettava laite, joka muuttaa äänitaajuiset sähkövärähtelyt ääneksi; yleensä parillinen molemmille korville, jolloin sanasta käytetään monikkoa
puhelimen luuri

Ääntäminen

IPA: /ˈkuːlokeˣ/
tavutus: kuu‧lo‧ke

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kuuloke	kuulokkeet
genetiivi	kuulokkeen	kuulokkeiden kuulokkeitten
partitiivi	kuuloketta	kuulokkeita
akkusatiivi	kuuloke; kuulokkeen	kuulokkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	kuulokkeessa	kuulokkeissa
elatiivi	kuulokkeesta	kuulokkeista
illatiivi	kuulokkeeseen	kuulokkeisiin kuulokkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kuulokkeella	kuulokkeilla
ablatiivi	kuulokkeelta	kuulokkeilta
allatiivi	kuulokkeelle	kuulokkeille
muut sijamuodot
essiivi	kuulokkeena	kuulokkeina
translatiivi	kuulokkeeksi	kuulokkeiksi
abessiivi	kuulokkeetta	kuulokkeitta
instruktiivi	–	kuulokkein
komitatiivi	–	kuulokkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kuulokkee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kuuloket-

Etymologia

kuulo + -ke

Käännökset

1. korvalle asetettava laite

englanti: (mon.) headphones

kroatia: slušalice f. (monikollinen)

Lainaukset

1928. ”Ura”. Ääniö, kuulokkeet ja sähkiö radionimityksiin^[1]

Eikö ääniö-sana voisi korvata epäsuomalaista kovapuhujaa ja kuulokkeet kuulotorvia, jolloin puhelimessakin olisi kuuloke, sillä torvimaisuus ei enää ole niissä oleellista? Molemmat uudet olisivat sitäpaitsi lyhyempiä kuin entiset. — — Esim.: »Eräs sähkiö Englannista kuului eilen kuulokkeilla hyvin ja ääniölläkin kohtalaisesti.

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

kuulokekuuntelu, kuulokeliitäntä, nappikuuloke, pienoiskuuloke, stereokuulokkeet

Aiheesta muualla

kuuloke Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

↑ ”Ura”. Ääniö, kuulokkeet ja sähkiö radionimityksiin Helsingin Sanomat, 5.2.1928, nro 35, s. 18

[1] ”Ura”. Ääniö, kuulokkeet ja sähkiö radionimityksiin Helsingin Sanomat, 5.2.1928, nro 35, s. 18

[1]