kuuloke

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Kuuloke Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Kuulokkeet

Substantiivi[muokkaa]

kuuloke (48-A)

  1. korvalle asetettava laite, joka muuttaa äänitaajuiset sähkövärähtelyt ääneksi; yleensä parillinen molemmille korville, jolloin sanasta käytetään monikkoa
  2. puhelimen luuri

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkuːlokeˣ/
  • tavutus: kuu‧lo‧ke

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kuuloke kuulokkeet
genetiivi kuulokkeen kuulokkeiden
kuulokkeitten
partitiivi kuuloketta kuulokkeita
akkusatiivi kuuloke;
kuulokkeen
kuulokkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi kuulokkeessa kuulokkeissa
elatiivi kuulokkeesta kuulokkeista
illatiivi kuulokkeeseen kuulokkeisiin
kuulokkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kuulokkeella kuulokkeilla
ablatiivi kuulokkeelta kuulokkeilta
allatiivi kuulokkeelle kuulokkeille
muut sijamuodot
essiivi kuulokkeena kuulokkeina
translatiivi kuulokkeeksi kuulokkeiksi
abessiivi kuulokkeetta kuulokkeitta
instruktiivi kuulokkein
komitatiivi kuulokkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kuulokkee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kuuloket-

Käännökset[muokkaa]

Lainaukset[muokkaa]

1928. ”Ura”. Ääniö, kuulokkeet ja sähkiö radionimityksiin[1]

Eikö ääniö-sana voisi korvata epäsuomalaista kovapuhujaa ja kuulokkeet kuulotorvia, jolloin puhelimessakin olisi kuuloke, sillä torvimaisuus ei enää ole niissä oleellista? Molemmat uudet olisivat sitäpaitsi lyhyempiä kuin entiset. — — Esim.: »Eräs sähkiö Englannista kuului eilen kuulokkeilla hyvin ja ääniölläkin kohtalaisesti.

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

kuulokekuuntelu, kuulokeliitäntä, nappikuuloke, pienoiskuuloke, stereokuulokkeet

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kuuloke Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. ”Ura”. Ääniö, kuulokkeet ja sähkiö radionimityksiin Helsingin Sanomat, 5.2.1928, nro 35, s. 18