aisti

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wikipedia
Katso myös artikkeli Aisti Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

aisti (5)

  1. eliöiden ominaisuus havaita aistimillaan ympäristöstä tulevia ja elimistössä syntyviä konkreettisia vaikutuksia, joita voidaan käyttää ympäristön ja oman tilan havaitsemiseen
    Ihmisen aisteja ovat hajuaisti, makuaisti, näköaisti, tuntoaisti, kuuloaisti ja tasapainoaisti.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: [ˈɑ̝isti]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi aisti aistit
genetiivi aistin aistien
(aistein)
partitiivi aistia aisteja
akkusatiivi aisti; aistin aistit
Sisäpaikallissijat
inessiivi aistissa aisteissa
elatiivi aistista aisteista
illatiivi aistiin aisteihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi aistilla aisteilla
ablatiivi aistilta aisteilta
allatiivi aistille aisteille
Muut
essiivi aistina aisteina
translatiivi aistiksi aisteiksi
abessiivi aistitta aisteitta
instruktiivi aistein
komitatiivi aisteine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

’hajuaistia’ merkitsevästä, haistaa-verbin johdoksesta, haisti-sanasta todennäköisesti yhdyssanassa *hajuhaisti syntynyt h-ton muoto[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Verbi[muokkaa]

aisti

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä aistia
  2. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä aistia
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä aistia
  4. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä aistia

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. 5. muuttamaton laitos. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.