uoma
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]uoma (10)
- veden virtaustaan varten maaperään kovertama ura
- uurros, ura, avattu reitti, tehty syvennys
- Talvisin alukset kulkevat pitkin jäänmurtajan avaamaa uomaa.
- (kuvaannollisesti) asioiden vakiintunut suunta tai säännöllinen kulku
- Niin elämä asettui taas uomaansa.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈuomɑ/
- tavutus: uo‧ma
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | uoma | uomat |
| genetiivi | uoman | uomien (uomain) |
| partitiivi | uomaa | uomia |
| akkusatiivi | uoma; uoman |
uomat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | uomassa | uomissa |
| elatiivi | uomasta | uomista |
| illatiivi | uomaan | uomiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | uomalla | uomilla |
| ablatiivi | uomalta | uomilta |
| allatiivi | uomalle | uomille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | uomana | uomina |
| translatiivi | uomaksi | uomiksi |
| abessiivi | uomatta | uomitta |
| instruktiivi | – | uomin |
| komitatiivi | – | uomine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | uoma- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]jokiuoma, sivu-uoma, puronuoma, pääuoma, lasku-uoma, valtauoma, vedenuoma, vesiuoma
Aiheesta muualla
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]uoma (10)
- vuoma, suuri puuton suo
Etymologia
[muokkaa]saamelainen laina[2]
Aiheesta muualla
[muokkaa]- uoma Suomen etymologisessa sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Suomen etymologinen sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 72. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu. Kotimaisten kielten keskus, 2022–. ISSN: 2323-3370. ”uoma”.
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 380. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.