meno

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Meno


Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

meno (1)

  1. yhdensuuntainen liike johonkin, poispäin
    Lomalle meno saa kansan liikkeelle.
    Nukkumaan meno tahtoo jäädä liian myöhäiseen.
  2. rahan kuluminen johonkin tarkoitukseen
    Menoja täytyisi vähän hillitä, rahat eivät kohta riitä millään.
  3. tapahtuvat asiat, tapahtumat itse niihin vaikuttamatta
    Villiä menoa, kovaa menoa, maailman menoa, menoa ja meininkiä
  4. ulkona käynti kodin ulkopuolella
    Minulla on illaksi menoa, olen kursseilla.
    Eikö noita menoja voisi vähän hillitä, koulukin alkaa kärsiä?

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi meno menot
genetiivi menon menojen
partitiivi menoa menoja
akkusatiivi meno;
menon
menot
sisäpaikallissijat
inessiivi menossa menoissa
elatiivi menosta menoista
illatiivi menoon menoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi menolla menoilla
ablatiivi menolta menoilta
allatiivi menolle menoille
muut sijamuodot
essiivi menona menoina
translatiivi menoksi menoiksi
abessiivi menotta menoitta
instruktiivi menoin
komitatiivi menoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Vastakohdat[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

menoarvio, menoerä, henkilömeno, menojäännös, menojäännöspoisto, menoliikenne, menolippu, menomatka, menopaussi, menopuoli, menosuunta, menotili, menotosite, menotuuli, menovesi, palvontameno

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • meno Kielitoimiston sanakirjassa

Italia[muokkaa]

Adverbi[muokkaa]

meno

  1. vähemmän
  2. miinus

Verbi[muokkaa]

meno

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä menare