pino

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

pino (1)[1]

  1. useita esineitä tai kappaleita päällekkäin
    Pöydällä on pino lehtiä.
    pino halkoja
  2. (tietotekniikka) tietorakenne johon voidaan lisätä alkioita ja poistaa niistä päällimmäinen sekä tarkastella pinon tai päällimmäisen alkion tilaa

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈpino/
  • tavutus: pi‧no

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi pino pinot
genetiivi pinon pinojen
partitiivi pinoa pinoja
akkusatiivi pino;
pinon
pinot
sisäpaikallissijat
inessiivi pinossa pinoissa
elatiivi pinosta pinoista
illatiivi pinoon pinoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi pinolla pinoilla
ablatiivi pinolta pinoilta
allatiivi pinolle pinoille
muut sijamuodot
essiivi pinona pinoina
translatiivi pinoksi pinoiksi
abessiivi pinotta pinoitta
instruktiivi pinoin
komitatiivi pinoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo pino-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

asiakirjapino, halkopino, klapipino, paperipino, pinokuutiometri, pinotavara, propsipino, puupino

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • pino Kielitoimiston sanakirjassa

Espanja[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

pino m. (monikko pinos)

  1. mänty

Etymologia[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Idiomit[muokkaa]

  • quinto pino = hornan kuusi (kirj. 'viides män')

Esperanto[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

pino m.

  1. mänty

Ido[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

pino

  1. mänty

Italia[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

pino m.

  1. mänty

Liittyvät sanat[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.