manner

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Männer


Wikipedia
Katso artikkeli Manner Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

manner (49)

  1. (maantiede) mannermaa t. suuri yhtenäinen maa-alue meren keskellä, vrt. saari ja maanosa
    Soudimme saaresta mantereelle.
    Afrikka on manner.
    Afrikan mantereen eteläisin kaupunki on nimeltään Kapkaupunki.
    Australian mannerta koettelee kesäisin kuivuus.

Taivutus[muokkaa]

  • Eräissä sijamuodoissa sanan taivutus on tyypin 32 tai 48 kaltainen.
Taivutus 
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi manner
mantere
manteret
mantereet
genetiivi manteren
mantereen
mannerten
manterien
mantereiden
mantereitten
partitiivi mannerta
manteretta
manteria
mantereita
akkusatiivi –; –
sisäpaikallissijat
inessiivi manteressa
mantereessa
manterissa
mantereissa
elatiivi manteresta
mantereesta
manterista
mantereista
illatiivi mantereen
mantereeseen
manteriin
mantereisiin
mantereihin
ulkopaikallissijat
adessiivi manterella
mantereella
manterilla
mantereilla
ablatiivi manterelta
mantereelta
manterilta
mantereilta
allatiivi manterelle
mantereelle
manterille
mantereille
muut sijamuodot
essiivi manterena
mantereena
(mannerna)
manterina
mantereina
translatiivi mantereksi
mantereeksi
manteriksi
mantereiksi
abessiivi manteretta
mantereetta
manteritta
mantereitta
instruktiivi manterin
manterein
komitatiivi mantereine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Johdos samasta kantasanasta kuin esim. mantu.[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]


Alakäsitteet[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

Etelämanner, Manner-Eurooppa, mannerilmasto, mannerjalusta, mannerjää, mannerlaatta, mannermaa, mannerrinne, mannervaltio

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • manner Kielitoimiston sanakirjassa

Englanti[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

manner (monikko manners)

  1. tapa, käytös
  2. maneeri
  3. tyyli
  4. (monikossa) käytöstavat

Viitteet[muokkaa]

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951 717-711-9, ISSN 0355-1768.