istuin

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

istuin (33)

  1. istumiseen tarkoitettu väline

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi istuin istuimet
genetiivi istuimen istuimien
istuinten
partitiivi istuinta istuimia
akkusatiivi istuin; istuimen istuimet
sisäpaikallissijat
inessiivi istuimessa istuimissa
elatiivi istuimesta istuimista
illatiivi istuimeen istuimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi istuimella istuimilla
ablatiivi istuimelta istuimilta
allatiivi istuimelle istuimille
muut sijamuodot
essiivi istuimena
(istuinna)
istuimina
translatiivi istuimeksi istuimiksi
abessiivi istuimetta istuimitta
instruktiivi istuimin
komitatiivi istuimine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Henrik Hoffmanin 1640-luvulla käyttöön ottama uudissana[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

WC-istuin, etuistuin, heittoistuin, istuinkaukalo, istuinkyhmy, istuinlaatikko, istuinlauta, istuinluu, istuinosa, istuinpaikka, istuinpenkki, istuinrivi, istuintyyny, katapultti-istuin, keisarinistuin, kuninkaanistuin, lastenistuin, lisäistuin, lämpöistuin, oikeusistuin, paavinistuin, pesuistuin, piispanistuin, plyysi-istuin, takaistuin, tuolinistuin, tuomioistuin, turvaistuin, valtaistuin

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • istuin Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi[muokkaa]

istuin

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä istua

Viitteet[muokkaa]

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 430–476. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.