ärsyke
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (fysiologia) elimistön ulkopuolinen tai sisäinen tekijä, joka saa aikaan tietyn toiminnan (reaktion) tai sen jatkumisen
- Siitepöly nuhan ärsykkeenä. Valoärsyke. Ääniärsyke.
- kiihoke, virike, yllyke
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈærsykeˣ/
- tavutus: är‧sy‧ke
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ärsyke | ärsykkeet |
| genetiivi | ärsykkeen | ärsykkeiden ärsykkeitten |
| partitiivi | ärsykettä | ärsykkeitä |
| akkusatiivi | ärsyke; ärsykkeen |
ärsykkeet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ärsykkeessä | ärsykkeissä |
| elatiivi | ärsykkeestä | ärsykkeistä |
| illatiivi | ärsykkeeseen | ärsykkeisiin ärsykkeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ärsykkeellä | ärsykkeillä |
| ablatiivi | ärsykkeeltä | ärsykkeiltä |
| allatiivi | ärsykkeelle | ärsykkeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ärsykkeenä | ärsykkeinä |
| translatiivi | ärsykkeeksi | ärsykkeiksi |
| abessiivi | ärsykkeettä | ärsykkeittä |
| instruktiivi | – | ärsykkein |
| komitatiivi | – | ärsykkeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ärsykkee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
ärsyket- | |
Etymologia
[muokkaa]-ke-johdos verbien ärsyttää, ärsyyntyä vartalosta;[2] uudissana 1910-luvulta[3]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]hermoärsyke, valoärsyke, ärsykekenttä, ärsyketulva
Anagrammit
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 48-A
- ↑ Ison suomen kieliopin verkkoversio: § 257 ke-sanojen koostumus ja merkitys
- ↑ Suomen etymologinen sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 72. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu. Kotimaisten kielten keskus, 2022–. ISSN: 2323-3370. ärsyke.