virike

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

virike (48-A)[1]

  1. kimmoke, heräte, yllyke
    Hän sai Pariisin-matkallaan valtavasti taiteellisia virikkeitä.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈʋirikeˣ/
  • tavutus: vi‧ri‧ke

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi virike virikkeet
genetiivi virikkeen virikkeiden
virikkeitten
partitiivi virikettä virikkeitä
akkusatiivi virike;
virikkeen
virikkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi virikkeessä virikkeissä
elatiivi virikkeestä virikkeistä
illatiivi virikkeeseen virikkeisiin
virikkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi virikkeellä virikkeillä
ablatiivi virikkeeltä virikkeiltä
allatiivi virikkeelle virikkeille
muut sijamuodot
essiivi virikkeenä virikkeinä
translatiivi virikkeeksi virikkeiksi
abessiivi virikkeettä virikkeittä
instruktiivi virikkein
komitatiivi virikkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo virikkee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
viriket-

Etymologia[muokkaa]

Käytössä 1800-luvun jälkipuoliskolta[2].

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

virikehäkki, virikekirja, virikeköyhä, virikerikas, virikeympäristö

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • virike Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 48-A
  2. Raija Lehtinen: Hyödykkeet ja haitakkeet. Muotokuvaa ‑ke-johtimisista sanoista. Kielikello, 1991, nro 1. Artikkelin verkkoversio.