minä

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: mina, mină, minā ja mína



Suomi[muokkaa]

Pronomini[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi minä
genetiivi minun
partitiivi minua
akkusatiivi minut
sisäpaikallissijat
inessiivi minussa
elatiivi minusta
illatiivi minuun
ulkopaikallissijat
adessiivi minulla
ablatiivi minulta
allatiivi minulle
muut
essiivi minuna
translatiivi minuksi
abessiivi (minutta)
instruktiivi
komitatiivi

minä

  1. (persoonapronomini) sana, jolla puhuja viittaa itseensä

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: [ˈminæ]

Taivutus[muokkaa]

  • Huomaa poikkeuksellinen taivutus – muissa kuin perusmuodossa vartalo minu- (vrt. sinä). Pronominilla on myös erillinen akkusatiivimuoto. Abessiivimuotoa *minutta käytetään äärimmäisen harvoin.

Etymologia[muokkaa]

etymologia ulottuu aina samojedikieliin asti, eli sana on uralilainen (SSA s.v. minä)

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Pronomini[muokkaa]

minä

  1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto) essiivimuoto sanasta mikä
  2. (relatiivinen, taivutusmuoto) essiivimuoto sanasta mikä
  3. (indefiniittinen, taivutusmuoto) essiivimuoto sanasta mikä

Substantiivi[muokkaa]

minä (10)

  1. (psykologia) minuus, ihmisen olemuksen subjektiivinen osa, ego
    rakas oma minä

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi minä
genetiivi minän
partitiivi minää
akkusatiivi minä; minän
Sisäpaikallissijat
inessiivi minässä
elatiivi minästä
illatiivi minään
Ulkopaikallissijat
adessiivi minällä
ablatiivi minältä
allatiivi minälle
Muut
essiivi minänä
translatiivi minäksi
abessiivi minättä
instruktiivi
komitatiivi

Etymologia[muokkaa]

käännöslaina latinan sanasta ego 'minä'

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Vepsä[muokkaa]

Pronomini[muokkaa]

minä (gen. minu)

  1. (persoonapronomini) minä