sinä

Wikisanakirjasta
Katso myös: sina, sinā, sína, šina

Suomi[muokkaa]

Pronomini[muokkaa]

sinä

  1. (persoonapronomini) sana, jolla puhuja viittaa keskustelukumppaniinsa
    Minna, oletko sinä tulossa tänne huomenna?
    Hyvän tavan mukaan kirjeessä sinä kirjoitetaan Sinä puhuteltaessa kohteliaasti hyvin tuttua tai merkittävästi nuorempaa henkilöä, kts. Te.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsinæ/, [ˈsinæ]
  • tavutus: si‧nä

Taivutus[muokkaa]

  • Pronominilla on myös erillinen akkusatiivimuoto. Abessiivimuotoa *sinutta käytetään äärimmäisen harvoin.
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sinä
genetiivi sinun
partitiivi sinua
akkusatiivi sinut
sisäpaikallissijat
inessiivi sinussa
elatiivi sinusta
illatiivi sinuun
ulkopaikallissijat
adessiivi sinulla
ablatiivi sinulta
allatiivi sinulle
muut sijamuodot
essiivi sinuna
translatiivi sinuksi
abessiivi (sinutta)
instruktiivi
komitatiivi

Huomautukset[muokkaa]

  • Sanan käyttäminen vaatii Suomessa joskus tuttavallista suhdetta keskustelukumppanien kesken. Muussa tapauksessa käytetään kohteliaisuussyistä pronominia Te.

Etymologia[muokkaa]

uralilainen, kantasanasta *ti-/*-, jossa on tapahtunut muutos ti > si (vrt. *käti > käsi) – vrt. verbipääte -t (SSA s.v. sinä.)

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sinä Kielitoimiston sanakirjassa

Pronomini[muokkaa]

sinä

  1. (demonstratiivinen, taivutusmuoto) essiivimuoto sanasta se
    sinä päivänä

Vepsä[muokkaa]

Pronomini[muokkaa]

sinä (gen. sinun)

  1. (persoonapronomini) sinä