virke

Suomi

Substantiivi

virke (48-A)

1. (kielitiede) yhden tai useamman yhteenkuuluvan lauseen muodostama kielellisen ilmaisun kokonaisuus

   Kirjoitettu virke alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin. Virkkeen lauseet erotetaan pilkulla, ajatusviivalla tai puolipisteellä. (yleensä pilkulla)

   Virkkeen lauseet ovat keskenään rinnasteisia tai alisteisia.

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋirke/

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	virke	virkkeet
genetiivi	virkkeen	virkkeiden virkkeitten
partitiivi	virkettä	virkkeitä
akkusatiivi	virke; virkkeen	virkkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	virkkeessä	virkkeissä
elatiivi	virkkeestä	virkkeistä
illatiivi	virkkeeseen	virkkeisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	virkkeellä	virkkeillä
ablatiivi	virkkeeltä	virkkeiltä
allatiivi	virkkeelle	virkkeille
muut sijamuodot
essiivi	virkkeenä	virkkeinä
translatiivi	virkkeeksi	virkkeiksi
abessiivi	virkkeettä	virkkeittä
instruktiivi	–	virkkein
komitatiivi	–	virkkeine- + omistusliite

Käännökset

1. yhden tai useamman yhteenkuuluvan lauseen muodostama kielellisen ilmaisun kokonaisuus

englanti: sentence italia: periodo m.

ranska: phrase f.[fr] saksa: Satz m.

Liittyvät sanat

• kysymysvirke, lause, päälause, sivulause
• vaillinainen virke

Yhdyssanat

virkerakenne

Aiheesta muualla

• virke Kielitoimiston sanakirjassa
• virke Tieteen termipankissa

Norja

Verbi

virke

1. toimia
2. tehota, vaikuttaa johonkin
3. vaikuttaa joltakin

Ruotsi

Substantiivi

virke (yks. määr. virket, ei monikkoa)

1. puutavara

   sågat virke

   sahatavara