monikko
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]
- (kielitiede) sanan lukua ilmentävä muoto, joka viittaa moneen (samanlaiseen) nominiin, tai verbin tapauksessa siihen, että tekijöitä on monta (lyh. mon.)
- ”Kissa” on yksikkö, ”kissat” on monikko.
- (matematiikka) järjestetty lukujono, jossa on äärellinen määrä alkioita
Etymologia[muokkaa]
Elias Lönnrotin käyttöön ottama uudissana[1]
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈmonikːo/
- tavutus: mo‧nik‧ko
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | monikko | monikot |
genetiivi | monikon | monikoiden monikoitten monikkojen |
partitiivi | monikkoa | monikkoja monikoita |
akkusatiivi | monikko; monikon |
monikot |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | monikossa | monikoissa |
elatiivi | monikosta | monikoista |
illatiivi | monikkoon | monikkoihin monikoihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | monikolla | monikoilla |
ablatiivi | monikolta | monikoilta |
allatiivi | monikolle | monikoille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | monikkona | monikkoina monikoina |
translatiivi | monikoksi | monikoiksi |
abessiivi | monikotta | monikoitta |
instruktiivi | – | monikoin |
komitatiivi | – | monikkoine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | - | |
heikko vartalo | moniko- | |
vahva vartalo | monikko- | |
konsonantti- vartalo |
- |
Huomautukset[muokkaa]
- Yleensä monikko täydentää yksikköä, jolloin monikossa asioita tai tekijöitä on kaksi tai useampia. Joissakin kielissä on myös erillinen kaksikko täsmälleen kahteen viittaaville taivutusmuodoille. )
Käännökset[muokkaa]
1. kielitiede
|
|
Liittyvät sanat[muokkaa]
Synonyymit[muokkaa]
- (kielitiede) pluraali
Johdokset[muokkaa]
- adjektiivit: monikollinen
Yhdyssanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Elias Lönnrot, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tietopaketti. Raija Majamaa 2007. Viitattu 16.7.2016.