monikko

Kohteesta Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wikipedia
Katso myös artikkeli Monikko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

monikko (4-A)

  1. (kielitiede) sanan lukua ilmentävä muoto, joka viittaa moneen (samanlaiseen) nominiin, tai verbin tapauksessa siihen, että tekijöitä on monta (lyh. mon.)
    ”Poika” on yksikkö, ”pojat” on monikko.
  2. (matematiikka) järjestetty lukujono, jossa on äärellinen määrä alkioita

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈmonikːo/

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi monikko monikot
genetiivi monikon monikoiden
monikoitten
monikkojen
(monikkoin)
partitiivi monikkoa monikkoja
monikoita
akkusatiivi monikko; monikon monikot
Sisäpaikallissijat
inessiivi monikossa monikoissa
elatiivi monikosta monikoista
illatiivi monikkoon monikkoihin
monikoihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi monikolla monikoilla
ablatiivi monikolta monikoilta
allatiivi monikolle monikoille
Muut
essiivi monikkona monikkoina
translatiivi monikoksi monikoiksi
abessiivi monikotta monikoitta
instruktiivi monikoin
komitatiivi monikkoine-
+ omistusliite

Huomautukset[muokkaa]

  • Yleensä monikko täydentää yksikköä, jolloin monikossa asioita tai tekijöitä on kaksi tai useampia. Joissakin kielissä on myös erillinen kaksikko täsmälleen kahteen viittaaville taivutusmuodoille.

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]