kolmikko
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]- kolmen asian, esimerkiksi kolmen ihmisen, muodostama kokonaisuus
- Kolmikko käveli kadulla.
- (kielitiede) triaali; kieliopillinen luku, jota käytetään, kun puheena olevia asioita on täsmälleen kolme. On tavattu vain eräiden austronesialaisperäisten kielten pronomineilla.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkolmikːo/
- tavutus: kol‧mik‧ko
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kolmikko | kolmikot |
| genetiivi | kolmikon | kolmikoiden kolmikoitten kolmikkojen |
| partitiivi | kolmikkoa | kolmikkoja kolmikoita |
| akkusatiivi | kolmikko; kolmikon |
kolmikot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kolmikossa | kolmikoissa |
| elatiivi | kolmikosta | kolmikoista |
| illatiivi | kolmikkoon | kolmikkoihin kolmikoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kolmikolla | kolmikoilla |
| ablatiivi | kolmikolta | kolmikoilta |
| allatiivi | kolmikolle | kolmikoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kolmikkona | kolmikkoina kolmikoina |
| translatiivi | kolmikoksi | kolmikoiksi |
| abessiivi | kolmikotta | kolmikoitta |
| instruktiivi | – | kolmikoin |
| komitatiivi | – | kolmikkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | kolmiko- | |
| vahva vartalo | kolmikko- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- kolmikko Kielitoimiston sanakirjassa