antura

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

antura (12)[1]

  1. jalkineen ulkopohja
  2. eräiden eläinten jalan astumapinta
  3. eräiden kulku- tai työvälineiden alapinta
    Reen anturoina toimivat jalakset.
  4. (rakennustekniikka) maapohjalle ennen rakennusta tai muuta vaativaa rakennelmaa tehtävän perustuksen alimmainen, yleensä levein osa.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈɑnt̪urɑ/
  • tavutus: an‧tu‧ra

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi antura anturat
genetiivi anturan anturoiden
anturoitten
(anturain)
partitiivi anturaa anturoita
akkusatiivi antura;
anturan
anturat
sisäpaikallissijat
inessiivi anturassa anturoissa
elatiivi anturasta anturoista
illatiivi anturaan anturoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi anturalla anturoilla
ablatiivi anturalta anturoilta
allatiivi anturalle anturoille
muut sijamuodot
essiivi anturana anturoina
translatiivi anturaksi anturoiksi
abessiivi anturatta anturoitta
instruktiivi anturoin
komitatiivi anturoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo antura-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

anturakisko, anturamaa, anturanahka, anturanasta, anturarauta, meriantura, polkuantura

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • antura Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 12
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.