taimi

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Taimi

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

taimi (25)

  1. siemenestä kasvanut nuori istutusta varten koulittu tai istutettu kasvi

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈt̪ɑi̯mi/
  • tavutus: tai‧mi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi taimi taimet
genetiivi taimen tainten
taimien
partitiivi tainta
taimea
taimia
akkusatiivi taimi;
taimen
taimet
sisäpaikallissijat
inessiivi taimessa taimissa
elatiivi taimesta taimista
illatiivi taimeen taimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi taimella taimilla
ablatiivi taimelta taimilta
allatiivi taimelle taimille
muut sijamuodot
essiivi taimena taimina
translatiivi taimeksi taimiksi
abessiivi taimetta taimitta
instruktiivi taimin
komitatiivi taimine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo taime-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
tain-


Etymologia[muokkaa]

Sana on ilmeisesti peräisin samasta *taj(ɜ)-vartalosta kuin taipua, taittaa. Sitä on arveltu myös balttilaiseksi lainaksi. Sanan ensi esiintyminen kirjakielessä on Henrik Hoffmanin raamatunsuomennoksessa 1642.[1][2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

astiataimi, avotaimi, ihmistaimi, kaalintaimi, kurkuntaimi, paakkutaimi, perunantaimi, pottitaimi, puuntaimi, ruukkutaimi, rönsytaimi, sirkkataimi, taimilava, taimipolte, taimitarha

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • taimi Kielitoimiston sanakirjassa
  • taimi Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768. Hakusanat taimi, taipua.
  2. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 430–476. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.