taimi
 |
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]taimi (25)
- siemenestä kasvanut nuori istutusta varten koulittu tai istutettu kasvi
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈt̪ɑi̯mi/
- tavutus: tai‧mi
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | taimi | taimet |
| genetiivi | taimen | tainten taimien |
| partitiivi | tainta taimea |
taimia |
| akkusatiivi | taimi; taimen |
taimet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | taimessa | taimissa |
| elatiivi | taimesta | taimista |
| illatiivi | taimeen | taimiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | taimella | taimilla |
| ablatiivi | taimelta | taimilta |
| allatiivi | taimelle | taimille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | taimena | taimina |
| translatiivi | taimeksi | taimiksi |
| abessiivi | taimetta | taimitta |
| instruktiivi | – | taimin |
| komitatiivi | – | taimine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | taime- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
tain- | |
Etymologia
[muokkaa]Sana on ilmeisesti peräisin samasta *taj(ɜ)-vartalosta kuin taipua, taittaa. Sitä on arveltu myös balttilaiseksi lainaksi. Sanan ensi esiintyminen kirjakielessä on Henrik Hoffmanin raamatunsuomennoksessa 1642.[1][2]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]astiataimi, avotaimi, ihmistaimi, kaalintaimi, kurkuntaimi, paakkutaimi, perunantaimi, pottitaimi, puuntaimi, ruukkutaimi, rönsytaimi, sirkkataimi, taimilava, taimipolte, taimitarha
Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768. Hakusanat taimi, taipua.
- ↑ Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 430–476. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.