Siirry sisältöön

suka

Wikisanakirjasta
Katso myös: sukā

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

suka (10-D)[1]

Käytetty suka
Muovisia sukia
Suka käytössä
  1. karkea harja, jonka harjakset ovat muovia tai metallia; käytetään eläimien irtokarvojen poistamiseen, sukimiseen
    Hevosen sukiminen aloitetaan vasemmalta kyljeltä.
  2. hiusharja, hiussuka; käytetään hiusten harjaamiseen

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈsukɑ/
  • tavutus: su‧ka

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi suka suat
genetiivi suan sukien
(sukain)
partitiivi sukaa sukia
akkusatiivi suka;
suan
suat
sisäpaikallissijat
inessiivi suassa suissa
elatiivi suasta suista
illatiivi sukaan sukiin
ulkopaikallissijat
adessiivi sualla suilla
ablatiivi sualta suilta
allatiivi sualle suille
muut sijamuodot
essiivi sukana sukina
translatiivi suaksi suiksi
abessiivi suatta suitta
instruktiivi suin
komitatiivi sukine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo sua-
vahva vartalo suka-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]

vanha indoeurooppalainen laina[2]

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

sukakarva

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • suka Kielitoimiston sanakirjassa

Indonesia

[muokkaa]

Verbi

[muokkaa]

suka

  1. tykätä, pitää

Latvia

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

suka f.

  1. harja
    zobu suka ― hammasharja
    tērauda suka ‒ teräsharja
  2. suka
    zirgu suka ‒ hevossuka, suka

Puola

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

suka f.

  1. narttu, naaraskoira
  2. (halventava) lutka

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10-D
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 350. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.