sola

Wikisanakirjasta
Katso myös: Sola, söla

Suomi[muokkaa]

sola

Substantiivi[muokkaa]

sola (10)

Wikipedia
Katso artikkeli Sola Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
  1. kapea kulkureitti korkeiden pinnanmuodostumien tai rakenteiden muodostamien esteiden välissä
    Tie kulkee vuorten välisessä solassa.
    Rakennusten välinen sola on varattu palokujalle.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsolɑ/
  • tavutus: so‧la

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sola solat
genetiivi solan solien
(solain)
partitiivi solaa solia
akkusatiivi sola;
solan
solat
sisäpaikallissijat
inessiivi solassa solissa
elatiivi solasta solista
illatiivi solaan soliin
ulkopaikallissijat
adessiivi solalla solilla
ablatiivi solalta solilta
allatiivi solalle solille
muut sijamuodot
essiivi solana solina
translatiivi solaksi soliksi
abessiivi solatta solitta
instruktiivi solin
komitatiivi soline-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo sola-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

kitasola, kulkusola, luhtisola, navetansola, porttisola, satulasola, sola-aukko, suusola, vuorisola

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sola Kielitoimiston sanakirjassa
  • sola Tieteen termipankissa

Englanti[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sola

  1. (taivutusmuoto) monikkomuoto sanasta solum

Espanja[muokkaa]

Adjektiivi[muokkaa]

sola

  1. (taivutusmuoto) yksikön feminiinimuoto sanasta solo

Esperanto[muokkaa]

Adverbi[muokkaa]

sola

  1. yksin

Ido[muokkaa]

Adverbi[muokkaa]

sola

  1. yksin

Italia[muokkaa]

Adjektiivi[muokkaa]

sola

  1. (taivutusmuoto) yksikön feminiinimuoto sanasta solo

Substantiivi[muokkaa]

sola

  1. (taivutusmuoto) yksikön feminiinimuoto sanasta solo

Latina[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sola

  1. (taivutusmuoto) monikkomuoto sanasta solum
  2. (taivutusmuoto) monikon akkusatiivimuoto sanasta solum

Puola[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sola f.

  1. meriantura