prolatiivi

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Prolatiivi Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

prolatiivi (5)[1]

  1. (kielitiede) joissakin kielissä esiintyvä sijamuoto, joka ilmaisee väylää, reittiä, välinettä, keinoa tai tapaa; suomen kielessä esiintyvä johdostyyppi tai nykysuomesta poistunut sijamuoto
    Prolatiivin pääte suomessa on -(i)tse. Vartalo on usein monikollinen.
    Lävitse on alun perin tuuletusaukkoa tarkoittavan läpi-sanan prolatiivi.
    Esimerkiksi viron kielen sanaa "käsitsi" ('paljain käsin') voidaan kutsua prolatiiviksi.
    Myös baskin kielessä tavataan prolatiivia.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈprolɑˌt̪iːʋi/
  • tavutus: pro‧la‧tii‧vi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi prolatiivi prolatiivit
genetiivi prolatiivin prolatiivien
(prolatiivein)
partitiivi prolatiivia prolatiiveja
akkusatiivi prolatiivi;
prolatiivin
prolatiivit
sisäpaikallissijat
inessiivi prolatiivissa prolatiiveissa
elatiivi prolatiivista prolatiiveista
illatiivi prolatiiviin prolatiiveihin
ulkopaikallissijat
adessiivi prolatiivilla prolatiiveilla
ablatiivi prolatiivilta prolatiiveilta
allatiivi prolatiiville prolatiiveille
muut sijamuodot
essiivi prolatiivina prolatiiveina
translatiivi prolatiiviksi prolatiiveiksi
abessiivi prolatiivitta prolatiiveitta
instruktiivi prolatiivein
komitatiivi prolatiiveine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo prolatiivi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5