paimen

Wikisanakirjasta
Katso myös: Paimen
Wikipedia
Katso artikkeli Paimen Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Romanialainen lammaspaimen laumoineen vuoristoniityllä

Substantiivi[muokkaa]

paimen (32)

  1. henkilö, joka paimentaa laitumella olevaa karjaa
  2. (uskonto) hengellinen kaitsija

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈpɑi̯men/
  • tavutus: pai‧men

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi paimen paimenet
genetiivi paimenen paimenten
paimenien
partitiivi paimenta paimenia
akkusatiivi paimen;
paimenen
paimenet
sisäpaikallissijat
inessiivi paimenessa paimenissa
elatiivi paimenesta paimenista
illatiivi paimeneen paimeniin
ulkopaikallissijat
adessiivi paimenella paimenilla
ablatiivi paimenelta paimenilta
allatiivi paimenelle paimenille
muut sijamuodot
essiivi paimenena
(paimenna)
paimenina
translatiivi paimeneksi paimeniksi
abessiivi paimenetta paimenitta
instruktiivi paimenin
komitatiivi paimenine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo paimene-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
paimen-

Etymologia[muokkaa]

balttilainen laina[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

hevospaimen, karjapaimen, lammaspaimen, lehmipaimen, paimenhuilu, paimenkirje, paimenkoira, paimenkutsumus, paimenmatto, paimennäytelmä, paimenpoika, paimenruno, paimenrunous, paimensarvi, paimensauva, paimentorvi, paimentyttö, sielunpaimen, sikopaimen, sähköpaimen, vuohipaimen

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • paimen Kielitoimiston sanakirjassa

Inkeroinen[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

paimen

  1. paimen

Vepsä[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

paimen (yks. gen paimnen, yks. part. paiment, mon. part. paimnid)

  1. paimen

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 354. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.