laidun

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

laidun (33-F)

  1. alue, jolla kasveja ravinnokseen käyttävät kotieläimet laiduntavat

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈlɑi̯dun/
  • tavutus: lai‧dun

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi laidun laitumet
genetiivi laitumen laitumien
laidunten
partitiivi laidunta laitumia
akkusatiivi laidun;
laitumen
laitumet
sisäpaikallissijat
inessiivi laitumessa laitumissa
elatiivi laitumesta laitumista
illatiivi laitumeen laitumiin
ulkopaikallissijat
adessiivi laitumella laitumilla
ablatiivi laitumelta laitumilta
allatiivi laitumelle laitumille
muut sijamuodot
essiivi laitumena
(laidunna)
laitumina
translatiivi laitumeksi laitumiksi
abessiivi laitumetta laitumitta
instruktiivi laitumin
komitatiivi laitumine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo laitume-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
laidun-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

karjanlaidun, kesälaidun, laidunhalvaus, laidunkausi, laidunkouristus, laidunkuume, laidunmaa, laidunnurmi, laidunrehu, laidunruoho, laidunruokinta, lammaslaidun, luonnonlaidun, mehiläislaidun, peltolaidun, riistalaidun, viljelyslaidun

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • laidun Kielitoimiston sanakirjassa
  • laidun Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.