oikeutus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

oikeutus (39)

  1. oikeuttaminen; saatu oikeus johonkin
    Kallella oli tapana perustella lähes kaikki tekonsa ja pyrkimyksensä uskonnollisella oikeutuksella, Jumalan tahdolla.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈoi̯keu̯t̪us/ tai /ˈoi̯keˌut̪us/
  • tavutus: oi‧keu‧tus / oi‧ke‧u‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi oikeutus oikeutukset
genetiivi oikeutuksen oikeutusten
oikeutuksien
partitiivi oikeutusta oikeutuksia
akkusatiivi oikeutus;
oikeutuksen
oikeutukset
sisäpaikallissijat
inessiivi oikeutuksessa oikeutuksissa
elatiivi oikeutuksesta oikeutuksista
illatiivi oikeutukseen oikeutuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi oikeutuksella oikeutuksilla
ablatiivi oikeutukselta oikeutuksilta
allatiivi oikeutukselle oikeutuksille
muut sijamuodot
essiivi oikeutuksena oikeutuksina
translatiivi oikeutukseksi oikeutuksiksi
abessiivi oikeutuksetta oikeutuksitta
instruktiivi oikeutuksin
komitatiivi oikeutuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo oikeutukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
oikeutus-

Etymologia[muokkaa]

johdos verbistä oikeuttaa (oikeut- + -us)

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]