oikeutus
Ulkoasu
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]oikeutus (39)
- oikeuttaminen; saatu oikeus johonkin
- Kallella oli tapana perustella lähes kaikki tekonsa ja pyrkimyksensä uskonnollisella oikeutuksella, Jumalan tahdolla.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈoi̯keu̯t̪us/ tai /ˈoi̯keˌut̪us/
- tavutus: oi‧keu‧tus / oi‧ke‧u‧tus
Taivutus
[muokkaa]Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | oikeutus | oikeutukset |
genetiivi | oikeutuksen | oikeutusten oikeutuksien |
partitiivi | oikeutusta | oikeutuksia |
akkusatiivi | oikeutus; oikeutuksen |
oikeutukset |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | oikeutuksessa | oikeutuksissa |
elatiivi | oikeutuksesta | oikeutuksista |
illatiivi | oikeutukseen | oikeutuksiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | oikeutuksella | oikeutuksilla |
ablatiivi | oikeutukselta | oikeutuksilta |
allatiivi | oikeutukselle | oikeutuksille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | oikeutuksena | oikeutuksina |
translatiivi | oikeutukseksi | oikeutuksiksi |
abessiivi | oikeutuksetta | oikeutuksitta |
instruktiivi | – | oikeutuksin |
komitatiivi | – | oikeutuksine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | oikeutukse- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
oikeutus- |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]1. oikeuttaminen; saatu oikeus johonkin
|
|