ohra
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
ohra (10)
- pelto-ohra, ohrien suvun monimuotoinen viljalaji (Hordeum vulgare), jonka kukinto on tähkä, johon jyvät muodostuvat
- Ohran tunnistaa sen tähkän pitkistä vihneistä.
- (yleisesti) mikä tahansa ohrien (Hordeum) suvun kasvi
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈohrɑ/
- tavutus: oh‧ra
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ohra | ohrat |
| genetiivi | ohran | ohrien (ohrain) |
| partitiivi | ohraa | ohria |
| akkusatiivi | ohra; ohran |
ohrat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ohrassa | ohrissa |
| elatiivi | ohrasta | ohrista |
| illatiivi | ohraan | ohriin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ohralla | ohrilla |
| ablatiivi | ohralta | ohrilta |
| allatiivi | ohralle | ohrille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ohrana | ohrina |
| translatiivi | ohraksi | ohriksi |
| abessiivi | ohratta | ohritta |
| instruktiivi | – | ohrin |
| komitatiivi | – | ohrine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ohra- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
kantasuomen *oštra < balttilaisesta ’terävää’ merkinneestä sanavartalosta *aštra (ohralla voi olla pitkät ja terävät vihneet); Vastineita lähisukukielissä: inkeroisen ozra ja odra, karjalan osra, lyydin ja vepsän oze, vatjan ǒzra, viron oder ja liivin vo’ddõrz. Kirjakielessä sana esiintyy jo Agricolalla.[1]
Käännökset[muokkaa]
1. Hordeum vulgare
|
Liittyvät sanat[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
- adjektiivit: ohrainen
Yhdyssanat[muokkaa]
mallasohra, ohrahiutale, ohrajauho, ohraleipä, ohranjyvä, ohransiemen, ohrantähkä, ohranviljely, ohrapelto, ohrapirtelö, ohrapuuro, ohrarieska, ohraryyni, ohrasuurimo, ohravelli, rehuohra, siemenohra, villiohra
Aiheesta muualla[muokkaa]
- ohra Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 220. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.