mökä

Wikisanakirjasta
Katso myös: moka, mȭka

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

mökä (10), (10-D)

  1. (arkikieltä) meteli, mekastuksesta syntyvä melu
    kuulua kova mökä

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈmøkæ/
  • tavutus: mö‧kä

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi mökä mökät
genetiivi mökän mökien
(mökäin)
partitiivi mökää mökiä
akkusatiivi mökä;
mökän
mökät
sisäpaikallissijat
inessiivi mökässä mökissä
elatiivi mökästä mökistä
illatiivi mökään mökiin
ulkopaikallissijat
adessiivi mökällä mökillä
ablatiivi mökältä mökiltä
allatiivi mökälle mökille
muut sijamuodot
essiivi mökänä mökinä
translatiivi mökäksi mökiksi
abessiivi mökättä mökittä
instruktiivi mökin
komitatiivi mökine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo mökä-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi mökä möät
genetiivi möän mökien
(mökäin)
partitiivi mökää mökiä
akkusatiivi mökä;
möän
möät
sisäpaikallissijat
inessiivi möässä möissä
elatiivi möästä möistä
illatiivi mökään mökiin
ulkopaikallissijat
adessiivi möällä möillä
ablatiivi möältä möiltä
allatiivi möälle möille
muut sijamuodot
essiivi mökänä mökinä
translatiivi möäksi möiksi
abessiivi möättä möittä
instruktiivi möin
komitatiivi mökine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo möä-
vahva vartalo mökä-
konsonantti-
vartalo
-

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • mökä Kielitoimiston sanakirjassa