Siirry sisältöön

kuulustelu

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

kuulustelu (2)

  1. tilaisuus, jossa henkilöä kuulustellaan jostakin asiasta; erityisesti poliisin suorittama
    Nainen on kuulustelussa tunnustanut syyllisyytensä ja hänet on pidätetty.

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈkuːlusˌt̪elu/
  • tavutus: kuu‧lus‧te‧lu

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kuulustelu kuulustelut
genetiivi kuulustelun kuulustelujen
kuulusteluiden
kuulusteluitten
partitiivi kuulustelua kuulusteluita
kuulusteluja
akkusatiivi kuulustelu;
kuulustelun
kuulustelut
sisäpaikallissijat
inessiivi kuulustelussa kuulusteluissa
elatiivi kuulustelusta kuulusteluista
illatiivi kuulusteluun kuulusteluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kuulustelulla kuulusteluilla
ablatiivi kuulustelulta kuulusteluilta
allatiivi kuulustelulle kuulusteluille
muut sijamuodot
essiivi kuulusteluna kuulusteluina
translatiivi kuulusteluksi kuulusteluiksi
abessiivi kuulustelutta kuulusteluitta
instruktiivi kuulusteluin
komitatiivi kuulusteluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kuulustelu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]

johdettu suomen kielen verbistä kuulustella

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

ehtolaiskuulustelu, kertauskuulustelu, korotuskuulustelu, kuulustelukutsu, kuulustelupöytäkirja, loppukuulustelu, poliisikuulustelu, ristikuulustelu, uusintakuulustelu

Aiheesta muualla

[muokkaa]