kota

Suomi

Kota

Substantiivi

kota (10-F) (monikko kodat)

1. pienehkö riukujen varaan pingotetusta louteesta tai nahoista tehty paimentolaisten telttamainen asumus, joka puretaan ja siirretään tarvittaessa; myös kahdesta vastakkain laitetusta veneen puolikkaasta ja muusta puutavarasta tehty katos

   Kota on ollut paimentolaiselämää eläneiden saamelaisten perinteinen asumus.

2. (kasvitiede) se hedelmän, esim. omenan sisällä oleva osa, jossa siemenet kehittyvät

Etymologia

(kasvitiede) Elias Lönnrotin käyttöön ottama merkityslaajennus

Ääntäminen

• IPA: /ˈkot̪ɑ/, [ˈkʷo̞t̪ɑ̝]
• tavutus: ko‧ta

Liittyvät sanat

• kuurinki
• ?läpikotaisin

Johdokset

• substantiivit: kotelo, koti, koto

Yhdyssanat

kotahedelmä, kotakuusama, lappalaiskota, nuottakota, pyykkikota, siemenkota

Aiheesta muualla

• kota Kielitoimiston sanakirjassa
• kota Tieteen termipankissa
• kota Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa

Ruotsi

Substantiivi

kota yl. (1) (yks. määr. kotan [luo], mon. epämäär. kotor[luo], mon. määr. kotorna [luo])

1. nikama

Liittyvät sanat

• ryggkota

Aiheesta muualla

• kota Svenska Akademiens ordbokissa SAOBissa (ruotsiksi)

Sloveeni

Substantiivi

kóta

1. yksikön genetiivimuoto sanasta kot
2. (taivutusmuoto) kaksikon nominatiivi sanasta kot
3. (taivutusmuoto) kaksikon akkusatiivi sanasta kot

Viro

Substantiivi

kota

1. yksikön genetiivimuoto sanasta kott ('puukenkä, kenkäraja, ronttonen')