kitka

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wikipedia
Katso artikkeli Kitka Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kitka (9)[1]

  1. (fysiikka) kahden toisiaan koskettavan pinnan välillä ilmenevä liukumista vastustava voima

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkit̪kɑ/
  • tavutus: kit‧ka

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kitka kitkat
genetiivi kitkan kitkojen
(kitkain)
partitiivi kitkaa kitkoja
akkusatiivi kitka;
kitkan
kitkat
sisäpaikallissijat
inessiivi kitkassa kitkoissa
elatiivi kitkasta kitkoista
illatiivi kitkaan kitkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kitkalla kitkoilla
ablatiivi kitkalta kitkoilta
allatiivi kitkalle kitkoille
muut sijamuodot
essiivi kitkana kitkoina
translatiivi kitkaksi kitkoiksi
abessiivi kitkatta kitkoitta
instruktiivi kitkoin
komitatiivi kitkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kitka-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

Sana on peräisin suomen murteista, jossa se tarkoittaa hankausta. Kitka-sanan vartalo on sama kuin verbissä kitkuttaa, joka jäljittelee hankaamisen ääntä. Fysiikassa käytetyssä merkityksessään kitka mainitaan kirjoitettuna ensi kerran G. E. Eurénin Suomalais-Ruotsalaisessa Sanakirjassa 1860.[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

kitkahäviö, kitkajarru, kitkakerroin, kitkaketju, kitkakytkin, kitkapyörä, kitkarengas, kitkasähkö, kitkatekijä, laakerikitka, lepokitka, liikekitka, liukukitka, vierimiskitka

Anagrammit[muokkaa]

katki, takki, tikka

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kitka Kielitoimiston sanakirjassa
  • kitka Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9
  2. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 443. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.