kitka
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]kitka (9)
- (fysiikka) kahden toisiaan koskettavan pinnan välillä ilmenevä liukumista vastustava voima
- (kuvaannollisesti) asiat jotka haittaavat sujuvaa toimintaa: epäsopu, yhteistoimintavaikeudet
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkit̪kɑ/
- tavutus: kit‧ka
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kitka | kitkat |
| genetiivi | kitkan | kitkojen (kitkain) |
| partitiivi | kitkaa | kitkoja |
| akkusatiivi | kitka; kitkan |
kitkat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kitkassa | kitkoissa |
| elatiivi | kitkasta | kitkoista |
| illatiivi | kitkaan | kitkoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kitkalla | kitkoilla |
| ablatiivi | kitkalta | kitkoilta |
| allatiivi | kitkalle | kitkoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kitkana | kitkoina |
| translatiivi | kitkaksi | kitkoiksi |
| abessiivi | kitkatta | kitkoitta |
| instruktiivi | – | kitkoin |
| komitatiivi | – | kitkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kitka- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Sana on peräisin suomen murteista, jossa se tarkoittaa hankausta. Kitka-sanan vartalo on sama kuin verbissä kitkuttaa, joka jäljittelee hankaamisen ääntä. Fysiikassa käytetyssä merkityksessään kitka mainitaan kirjoitettuna ensi kerran G. E. Eurénin Suomalais-Ruotsalaisessa Sanakirjassa 1860.[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: kitkaton
Yhdyssanat ja sanaliitot
[muokkaa]kitkahitsaus, kitkahäviö, kitkajarru, kitkakerroin, kitkaketju, kitkakytkin, kitkapyörä, kitkarengas, kitkasähkö, kitkatekijä, kitkavoima, laakerikitka, lepokitka, liikekitka, liukukitka, liukumiskitka, sisäinen kitka, vierimiskitka
Anagrammit
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 443. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.