kannin

Wikisanakirjasta
Katso myös: Kannin

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kannin (33-J)

  1. kantamiseen käytettävä väline tai laite
  2. kahva, sanka

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkɑnːin/, [ˈkɑnːin]
  • tavutus: kan‧nin

Tavutus[muokkaa]

  • tavutus: kan‧nin

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kannin kantimet
genetiivi kantimen kantimien
kanninten
partitiivi kanninta kantimia
akkusatiivi kannin;
kantimen
kantimet
sisäpaikallissijat
inessiivi kantimessa kantimissa
elatiivi kantimesta kantimista
illatiivi kantimeen kantimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kantimella kantimilla
ablatiivi kantimelta kantimilta
allatiivi kantimelle kantimille
muut sijamuodot
essiivi kantimena
(kanninna)
kantimina
translatiivi kantimeksi kantimiksi
abessiivi kantimetta kantimitta
instruktiivi kantimin
komitatiivi kantimine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kantime-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kannin-

Etymologia[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

Idiomit[muokkaa]

  • olla heikoissa kantimissa – olla heikolla pohjalla, huonosti järjestetty tai pidetty
    • Perin heikoissa ja umpitolloissa kantimissa on Leppästä moittineiden kritiikki. (kotus.fi)
  • olla pitkissä kantimissa
  • kielenkantimet – (kuvaannollisesti) häveliäisyys, vaiteliaisuus, joka poistamalle keskustelu sujuu

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kannin Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi[muokkaa]

kannin

  1. (taivutusmuoto, murteellinen) yksikön 1. persoonan imperfektin indikatiivimuoto verbistä kantaa

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]

Bretoni[muokkaa]

Verbi[muokkaa]

kannin

  1. (taivutusmuoto) yksikön 1. persoonan futuurin indikatiivi verbistä kannañ