juttu

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

juttu (1-C) (monikko jutut)

  1. sanottava tai tehtävä asia
    Haluan tehdä yhden jutun.
  2. juoru
    Se on vain juttu.
  3. puhe, juttelu
    Siitä on ollut juttua.
    Hänellä sitä juttua riittää.
  4. kertomus, tarina
    Luin lehdestä hauskan jutun.
  5. tapaus
    Ihme juttu.
  6. oikeusjuttu
  7. seksuaalinen tai seurustelusuhde
    Heidän juttunsa päättyi eroon.
    yhden yön juttu

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈjut̪ːu/

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi juttu jutut
genetiivi jutun juttujen
partitiivi juttua juttuja
akkusatiivi juttu; jutun jutut
sisäpaikallissijat
inessiivi jutussa jutuissa
elatiivi jutusta jutuista
illatiivi juttuun juttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi jutulla jutuilla
ablatiivi jutulta jutuilta
allatiivi jutulle jutuille
muut sijamuodot
essiivi juttuna juttuina
translatiivi jutuksi jutuiksi
abessiivi jututta jutuitta
instruktiivi jutuin
komitatiivi juttuine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

hupijuttu, häväistysjuttu, juttutuuli, jymyjuttu, kalajuttu, kauhujuttu, kummitusjuttu, läpihuutojuttu, murhajuttu, naisjuttu, oikeusjuttu, pikkujuttu, pilajuttu, rakkausjuttu, riitajuttu, rikosjuttu, sensaatiojuttu, siviilijuttu, skandaalijuttu, sotajuttu, tosijuttu, vakoilujuttu, varkausjuttu

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • juttu Kielitoimiston sanakirjassa