juttu

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

juttu (1-C) (monikko jutut)

  1. (arkikieltä) sanottava tai tehtävä asia
    Haluan tehdä yhden jutun.
  2. juoru
    Se on vain juttu.
  3. puhe, juttelu
    Siitä on ollut juttua.
    Hänellä sitä juttua riittää.
  4. kertomus, tarina
    Luin lehdestä hauskan jutun.
  5. artikkeli, lehtijuttu
    Olipa mielenkiintoinen juttu!
  6. tapaus, keissi
    ihme juttu
  7. oikeustapaus, oikeusjuttu
    Nyt on kiharainen juttu menossa.
  8. (arkikieltä) seksuaalinen tai seurustelusuhde
    Heidän juttunsa päättyi eroon.
    yhden yön juttu

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈjut̪ːu/
  • tavutus: jut‧tu

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi juttu jutut
genetiivi jutun juttujen
partitiivi juttua juttuja
akkusatiivi juttu;
jutun
jutut
sisäpaikallissijat
inessiivi jutussa jutuissa
elatiivi jutusta jutuista
illatiivi juttuun juttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi jutulla jutuilla
ablatiivi jutulta jutuilta
allatiivi jutulle jutuille
muut sijamuodot
essiivi juttuna juttuina
translatiivi jutuksi jutuiksi
abessiivi jututta jutuitta
instruktiivi jutuin
komitatiivi juttuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo jutu-
vahva vartalo juttu-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

hupijuttu, häväistysjuttu, juttutuuli, jymyjuttu, kalajuttu, kauhujuttu, kummitusjuttu, läpihuutojuttu, murhajuttu, naisjuttu, oikeusjuttu, pikkujuttu, pilajuttu, rakkausjuttu, riitajuttu, rikosjuttu, sensaatiojuttu, siviilijuttu, skandaalijuttu, sotajuttu, tosijuttu, vakoilujuttu, varkausjuttu

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • juttu Kielitoimiston sanakirjassa
  • juttu Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa