jono

Kohteesta Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

jono (1)[1]

  1. peräkkäin järjestyneiden ihmisten tai muiden alkioiden joukko
    Peräkkäin järjestyneet ihmiset muodostavat jonon.
    Ihmiset odottavat jonossa.
  2. muodostelma tai tilanne jossa jonotetaan jotain; myös odotusaika
    somalialaisten perhesidehakemusten jono
    Kelassa jono asumistukinumeroon oli aamulla 9 minuuttia 44 sekuntia.
  3. (sodankäynti) ryhmittymismuoto, jossa sotilaat ovat peräkkäin noin askelen päässä toisistaan

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi jono jonot luo
genetiivi jonon luo jonojen luo
partitiivi jonoa luo jonoja luo
akkusatiivi jono; jonon luo jonot luo
sisäpaikallissijat
inessiivi jonossa luo jonoissa
elatiivi jonosta luo jonoista
illatiivi jonoon luo jonoihin luo
ulkopaikallissijat
adessiivi jonolla luo jonoilla
ablatiivi jonolta luo jonoilta
allatiivi jonolle luo jonoille
muut sijamuodot
essiivi jonona luo jonoina luo
translatiivi jonoksi luo jonoiksi
abessiivi jonotta jonoitta
instruktiivi jonoin
komitatiivi jonoine-
+ omistusliite luo

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssana[muokkaa]

autojono, avojono, jonoteoria, jonovuoristo, kolmijono, leikkausjono, leipäjono, nelijono, normaalijono, parijono, ruokajono, soppajono, taksijono, tunturijono, vaarajono, vaunujono, vuorijono

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1