ihra
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]ihra (9)
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈihrɑ/
- tavutus: ih‧ra
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ihra | ihrat |
| genetiivi | ihran | ihrojen (ihrain) |
| partitiivi | ihraa | ihroja |
| akkusatiivi | ihra; ihran |
ihrat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ihrassa | ihroissa |
| elatiivi | ihrasta | ihroista |
| illatiivi | ihraan | ihroihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ihralla | ihroilla |
| ablatiivi | ihralta | ihroilta |
| allatiivi | ihralle | ihroille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ihrana | ihroina |
| translatiivi | ihraksi | ihroiksi |
| abessiivi | ihratta | ihroitta |
| instruktiivi | – | ihroin |
| komitatiivi | – | ihroine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ihra- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Sanalle löytyy vastineita itäisistä lähisukukielistä ja se on vanha germaaninen laina.[1] Ensimmäinen suomenkielinen kirjallinen maininta sanasta on vuodelta 1637 Ericus Schroderuksen tulkkisanakirjassa Lexicon Latino-Scondicum.[2]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- ihra Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 249. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
- ↑ Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 66. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.