erhe

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

erhe (48)[1]

  1. (ylätyyliä) erehdys, virhe, rikkomus; synti

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈerheˣ/
  • tavutus: er‧he

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi erhe erheet
genetiivi erheen erheiden
erheitten
partitiivi erhettä erheitä
akkusatiivi erhe;
erheen
erheet
sisäpaikallissijat
inessiivi erheessä erheissä
elatiivi erheestä erheistä
illatiivi erheeseen erheisiin
erheihin
ulkopaikallissijat
adessiivi erheellä erheillä
ablatiivi erheeltä erheiltä
allatiivi erheelle erheille
muut sijamuodot
essiivi erheenä erheinä
translatiivi erheeksi erheiksi
abessiivi erheettä erheittä
instruktiivi erhein
komitatiivi erheine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo erhee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
erhet-

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • erhe Kielitoimiston sanakirjassa
  • erhe Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 48