emo

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

emo (1)

  1. (runollinen) äiti
  2. eläimen (naaraspuolinen) vanhempi
    Kissaemo sai kuusi poikasta.
    Sorsaemo ohjaa poikasensa veteen.
    Emon huomassa pojat tuntevat olonsa turvatuksi.
  3. (mehiläishoito) kuningatar, ainoa jälkeläisiä tuottava naaras pesässä
  4. (tietotekniikka, slangia) emolevy

Taivutus[muokkaa]

Etymologia[muokkaa]

johdos sanasta emä[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

emoalus, emoeläin, emokasvi, emokissa, emolehmä, emolevy, emomaito, emomehiläinen, emosolu, emoyhtiö, jänisemo, kanaemo, keinoemo, koiraemo, lentoemo, lintuemo, luontoemo, maaemo, mehiläisemo, sorsaemo

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • emo Kielitoimiston sanakirjassa

Ainu[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

emo

  1. peruna, bataatti

Etymologia[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  • Tamura, Suzuko: アイヌ語沙流方言辞典. (Ainugo Saru hogen jiten, Ainun sarun murteen sanakirja). Soufuukan, 1996. ISBN 978-488-323-093-8.
  • Kayano, Shigeru (toim.): 萱野茂のアイヌ語辞典. (Kayano Shigeru no ainugo jiten, Kayano Shigerun ainun sanakirja). Sanseidou, 1996. ISBN 978-438-517-050-3.

Englanti[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

emo (monikko emos)

  1. (slangia) tunteikkaiden ja melodisten punkyhtyeiden stereotyyppinen ihailija, itse yhtye tai niihin liittyvä alakulttuuri

Etymologia[muokkaa]

lyhennös sanasta emotional

Latina[muokkaa]

Verbi[muokkaa]

emō (akt. prees. inf. emere, ind. perf. y. 1. p. ēmī, part. perf. emptus) (taivutus)

  1. ostaa

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 389. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.