koura

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

koura (10)[1]

  1. pivo, kämmen ja sormet yhtenä kokonaisuutena jonkin vastaanottamiseen tai poimimiseen yhdellä kädellä, käden kämmenpuoli
  2. kookas, vahvaotteinen käsi
    Kivet kääntyvät kangella tai paljain kourin, kun on voimaa ja riuskat otteet.
  3. jonkin laitteen osa, jolla tartutaan esineisiin ja siirretään niitä
    Koura tarttuu puuhun, terä katkaisee sen, tiltti kallistuu ja koura avautuu kun puu siirretään pinoon.
  4. (kuvaannollisesti) kuvaa jonkin armoilla olemista; jostakin kärsimistä
    joutua sensuurin kouriin
    olla taudin kourissa
    Eikä päästä parkumalla Tuonen kourista kovista. (Matti Hukkanen: Köyhäin Holhoomisesta)

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkou̯rɑ/
  • tavutus: kou‧ra

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi koura kourat
genetiivi kouran kourien
(kourain)
partitiivi kouraa kouria
akkusatiivi koura;
kouran
kourat
sisäpaikallissijat
inessiivi kourassa kourissa
elatiivi kourasta kourista
illatiivi kouraan kouriin
ulkopaikallissijat
adessiivi kouralla kourilla
ablatiivi kouralta kourilta
allatiivi kouralle kourille
muut sijamuodot
essiivi kourana kourina
translatiivi kouraksi kouriksi
abessiivi kouratta kouritta
instruktiivi kourin
komitatiivi kourine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo koura-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

ankkurinkoura, kourakuokka, kourakuormain, kouransilmä, kourantäysi, kourasuoninen, kuolleenkoura, känsäkoura, mämmikoura, puukoura, rautakoura

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • koura Kielitoimiston sanakirjassa

Maori[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

koura

  1. kulta

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10