yksilö

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

yksilö (2)

  1. (biologia) populaatioon tai lajiin kuuluva sen yksittäinen us. muista suhteellisesti riippumaton edustaja, yksittäinen organismi
    Suurimmat yksilöt voivat painaa kymmenen kiloa.
  2. yksittäinen henkilö
    Opettaja yrittää suhtautua oppilaisiinsa yksilöinä.
    Yksilö voi tuntea olonsa yksinäiseksi myös joukossa.
    Demokratiassa kunkin yksilön vapaus on sidoksissa hänen vastuuseensa.
    henkisesti sairas yksilö

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈyksilø/
  • tavutus: yk‧si‧lö

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi yksilö yksilöt
genetiivi yksilön yksilöjen
yksilöiden
yksilöitten
partitiivi yksilöä yksilöitä
yksilöjä
akkusatiivi yksilö;
yksilön
yksilöt
sisäpaikallissijat
inessiivi yksilössä yksilöissä
elatiivi yksilöstä yksilöistä
illatiivi yksilöön yksilöihin
ulkopaikallissijat
adessiivi yksilöllä yksilöillä
ablatiivi yksilöltä yksilöiltä
allatiivi yksilölle yksilöille
muut sijamuodot
essiivi yksilönä yksilöinä
translatiivi yksilöksi yksilöiksi
abessiivi yksilöttä yksilöittä
instruktiivi yksilöin
komitatiivi yksilöine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo yksilö-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

Volmari Kilpisen luoma uudissana[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

eläinyksilö, ihmisyksilö, kasviyksilö, poikkeusyksilö, vaikuttajayksilö, valioyksilö, yksilöase, yksilökeskeisyys, yksilökäsite, yksilölaji, yksilöluku, yksilömäärä, yksilönkehitys, yksilönpalvonta, yksilönumero, yksilönvapaus, yksilöolio, yksilöoppi, yksilöpelaaja, yksilöpeli, yksilöpsykologia, yksilörunsaus, yksilöryhmä, yksilötaso, yksilöterapia, yksilöuuni, yksilövakuutus, yksilövalinta

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).