Siirry sisältöön

viima

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

viima (9)

  1. kylmä tuuli tai ilman liikkeestä aiheutuva ilmavirta

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈʋiːmɑ/
  • tavutus: vii‧ma

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuotoyksikkömonikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi viima viimat
genetiivi viiman viimojen
(viimain)
partitiivi viimaa viimoja
akkusatiivi viima;
viiman
viimat
sisäpaikallissijat
inessiivi viimassa viimoissa
elatiivi viimasta viimoista
illatiivi viimaan viimoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi viimalla viimoilla
ablatiivi viimalta viimoilta
allatiivi viimalle viimoille
muut sijamuodot
essiivi viimana viimoina
translatiivi viimaksi viimoiksi
abessiivi viimatta viimoitta
instruktiivi viimoin
komitatiivi viimoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo viima-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

ajoviima, tuulenviima

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • viima Kielitoimiston sanakirjassa

Viro

[muokkaa]

Verbi

[muokkaa]

viima (inf viia, sg 3 viib)

  1. viedä
    Viis kirja posti.
    Vei kirjeen postiin.
  2. johtaa, saattaa

Taivutus

[muokkaa]
Taivutusmuotoja
ma-infinitiiviviima
da-infinitiiviviia
preesensin yksikön 3. persoonaviib
imperfektin yksikön 1. persoonaviisin
imperfektin yksikön 3. persoonaviis
imperatiivin yksikön 3. persoonaviigu
v-partisiippiviiv
nud-partisiippiviinud
preesensin passiiviviiakse
tud-partisiippiviidud

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Yhdysverbit
[muokkaa]
Vastakohdat
[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • viima Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)
  • viima sanastossa [PSV] Eesti keele põhisõnavara sõnastik (viroksi)