valitus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

valitus (39)[1]

  1. valittaminen, hyväksymättömyyden ilmaiseminen
    Tein isännöitsijälle valituksen parvekkeella tupakoimisesta.
  2. vaikeroiminen, vaikerrus
    Metelin vaiettua raunioista alkoi kuulua valitusta.
  3. (oikeustiede) muutoksenhaku; kantelu viranomaiselle
    Valitus korkeimpaan oikeuteen.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈʋɑlit̪us/
  • tavutus: va‧li‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi valitus valitukset
genetiivi valituksen valitusten
valituksien
partitiivi valitusta valituksia
akkusatiivi valitus;
valituksen
valitukset
sisäpaikallissijat
inessiivi valituksessa valituksissa
elatiivi valituksesta valituksista
illatiivi valitukseen valituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi valituksella valituksilla
ablatiivi valitukselta valituksilta
allatiivi valitukselle valituksille
muut sijamuodot
essiivi valituksena valituksina
translatiivi valitukseksi valituksiksi
abessiivi valituksetta valituksitta
instruktiivi valituksin
komitatiivi valituksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo valitukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
valitus-

Käännökset[muokkaa]

|loppu}}

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

hallintovalitus, kunnallisvalitus, valituksenteko, valitusaika, valitushuuto, valituskirjelmä, valituslautakunta, valituslupa, valitusmenettely, valitusohje, valitusoikeus, valitusosoitus, valitusteitse, valitustie, valitusvirsi, verovalitus

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • valitus Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39