tyrmä

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Adjektiivi[muokkaa]

tyrmä (10) (komparatiivi tyrmempi, superlatiivi tyrmin) (taivutus [luo])

  1. (murteellinen) kankea, ynseä, tyly, kurja

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈt̪yrmæ/
  • tavutus: tyr‧mä

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

tyrmä (10)[1]

  1. selli, vankila

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tyrmä tyrmät
genetiivi tyrmän tyrmien
(tyrmäin)
partitiivi tyrmää tyrmiä
akkusatiivi tyrmä;
tyrmän
tyrmät
sisäpaikallissijat
inessiivi tyrmässä tyrmissä
elatiivi tyrmästä tyrmistä
illatiivi tyrmään tyrmiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tyrmällä tyrmillä
ablatiivi tyrmältä tyrmiltä
allatiivi tyrmälle tyrmille
muut sijamuodot
essiivi tyrmänä tyrminä
translatiivi tyrmäksi tyrmiksi
abessiivi tyrmättä tyrmittä
instruktiivi tyrmin
komitatiivi tyrmine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tyrmä-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

Sana on laina venäjän sanasta тюрьма́ (tjurmá), johon pohjautuvat myös useat suomen lähisukukielten lainat. Sanan ensiesiintymä suomen kirjakielessä julkaistiin 1842 G. J. Mechelinin venäläis-suomalaisessa sanaluettelossa.[2]

Käännökset[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

vankityrmä

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10
  2. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1374. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.