tunto

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

tunto (1-J)

  1. kyky tuntea
    Kädestä on tunto poissa.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈt̪unt̪o/, [ˈt̪un̪t̪o̞]
  • tavutus: tun‧to

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tunto tunnot
genetiivi tunnon tuntojen
partitiivi tuntoa tuntoja
akkusatiivi tunto;
tunnon
tunnot
sisäpaikallissijat
inessiivi tunnossa tunnoissa
elatiivi tunnosta tunnoista
illatiivi tuntoon tuntoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tunnolla tunnoilla
ablatiivi tunnolta tunnoilta
allatiivi tunnolle tunnoille
muut sijamuodot
essiivi tuntona tuntoina
translatiivi tunnoksi tunnoiksi
abessiivi tunnotta tunnoitta
instruktiivi tunnoin
komitatiivi tuntoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tunno-
vahva vartalo tunto-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

itsetunto, kansallistunto, kunniantunto, myötätunto, oikeudentunto, omanarvontunto, omatunto, synnintunto, syyllisyydentunto, tunnonrauha, tunnontarkka, tunnontuska, tunnonvaiva, tuntoaisti, tuntoelin, tuntohermo, tuntokasvi, tuntokeränen, tuntolevy, tuntomatto, tuntomerkki, tuntosarvi, vastuuntunto, velvollisuudentunto, voimantunto, ylemmyydentunto

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • tunto Kielitoimiston sanakirjassa