tauko

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

tauko (1-D)

  1. keskeytys, kahden ajanjakson välillä toiminnassa oleva hiljaisempi jakso
  2. (musiikki) sävellyksen yhden tai useamman äänen määrämittainen vaikeneminen. Tauoilla käytetään vastaavia kestoja kuin nuoteilla.
  3. (fonetiikka) puhutussa kielessä esiintyvä artikuloitumaton puhunnon vaihe, pitkä kokotauko tai lyhyt täytetauko

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tauko tauot
genetiivi tauon taukojen
partitiivi taukoa taukoja
akkusatiivi tauko; tauon tauot
sisäpaikallissijat
inessiivi tauossa tauoissa
elatiivi tauosta tauoista
illatiivi taukoon taukoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tauolla tauoilla
ablatiivi tauolta tauoilta
allatiivi tauolle tauoille
muut sijamuodot
essiivi taukona taukoina
translatiivi tauoksi tauoiksi
abessiivi tauotta tauoitta
instruktiivi tauoin
komitatiivi taukoine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

A. O. Väisäsen vuonna 1915 käyttöön ottama uudissana[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

erätauko, hengähdystauko, kahvitauko, kokotauko, lepotauko, lounastauko, neljäsosatauko, puolitauko, ruokailutauko, ruokatauko, taukojohto, taukojumppa, taukoliikunta, taukomerkki, taukopaikka, taukotupa, taukovaunu, taukovoimistelu, tulitauko, tupakkatauko, tuumaustauko, työtauko, virkistystauko

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • tauko Kielitoimiston sanakirjassa
  • tauko Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.